Tulevien työkavereidesi mukaan Verisurella myyntityön tekeminen on mielekästä esimerkiksi kannustavien ja toisia tukevien kollegojen, aidosti kannustavan palkkiomallin sekä osaavien ja välittävien esihenkilöiden myötä. Myyjämme nostavat esiin myös Verisuren tuotteen, jonka laadukkuus auttaa onnistumaan omassa työssä sekä tekee siitä merkityksellistä. Mikäli tämä kuulostaa sinun työpaikaltasi, jatka lukemista alta!
Miltä arkesi näyttää meillä?
Myyjänä toimit turvapalveluidemme asiantuntijana, ja teet turvakartoituksia asiakaskohteissa. Tavoitteenasi on luoda ratkaisuehdotus asiakkaan tarpeiden pohjalta, ja turvata hänen kotinsa neuvottelemalla kaupat maaliin asti. Teet tehtävässä uusasiakashankintaa perinteisesti ovelta ovelle kiertämällä, sekä sinulle valmiiksi sovituilla asiakastapaamisilla.
Työssä tehdään kuluttaja- sekä yritysmyyntiä. On sinun vahvuuksistasi kiinni, kumpaan työpäiväsi enemmän painottuvat. Pääset siis tekemään merkityksellistä myyntityötä omien vahvuuksiesi pohjalta. Lisäksi tarjoamme sinulle työsuhdeauton, jolla pääset liikkumaan sekä työ- että vapaa-ajalla.
Kun myynti alkaa sujumaan, koulutamme sinut asentamaan kaupatut hälytysjärjestelmät asiakkaidesi kohteisiin. Työpäiväsi ovat liikkuvia ja vaihtelevia, ja työtä tehdään arkipäivisin klo 12–20. Työhön perehtymisen myötä työaika muuttuu hieman joustavammaksi, koska pääset itse vaikuttamaan siihen, miten aikataulutat asiakastapaamisiasi.
Tässä työssä menestyt, mikäli...
Olet sinnikäs ja tavoitteellinen tekijä, joka ei pelkää tarttua haasteisiin itsenäisesti. Olet halukas kehittämään itseäsi, sekä sytyt päästessäsi oppimaan uutta. Arvostamme aiempaa kokemusta myynnillisistä tehtävistä, mutta se ei ole välttämätöntä - tarjoamme sinulle kattavan koulutuksen sekä tuen. Voit olla esimerkiksi tavoitteellinen myyntityötä etsivä alanvaihtaja, joka etsii uusia haasteita uralleen.
Odotamme sinulta:
Lisäksi työhön vaaditaan turvasuojaajakorttia, jonka saanti edellyttää puhdasta rikosrekisteriä. Neuvomme kortin hankinnassa aina työsuhteen alkaessa.
Tarjoamme sinulle:
Pääset tutustumaan meihin sekä Verisuren myyntityöhön tarkemmin sosiaalisen median tiliemme kautta TikTokissa ja Instagramissa!
Turvaa tulevaisuutesi!
Jos yllä oleva kuvaus puhuttelee, ja olet valmis ottamaan haasteen vastaan, lähetä hakemus mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo haun edetessä!
Lisätietoja tehtävästä voit tarvittaessa tiedustella rekrytiimiltä sähköpostitse osoitteesta [email protected] .